Harjoitustehtävä Sisällöntuottaminen AVV14
Asumaton maa
Spotlight:Asumaton maa TV-ohjelma pohjautui aiheeseen, jossa pohdittiin ja tutkittiin muuttovirtauksen syitä ja seurauksia, sekä toiminnan ylläpitämisen mahdollisuuksia maalla. Jakso esitettiin Ylellä ma 13.10.2014 klo 20. Miljöö sijoittui maalle Pensalaan, Vantaalle ja Helsinkiin.
Johdanto pohjautui toiminnan ylläpitämiseen maalla ja siinä herätettiinkin mielenkiito kysymyksellä "Onko se vaivan väärti?" Ohjelmassa havaittiin Suomessa muuttovirran sijoittuvan Pohjois- ja Itä-Suomesta Länsi- ja Etelä-Suomeen, jossa sijaitsevat Suomen suurimmat kaupungit. Muuttovirtaus on juontajan mukaan kiihtynyt viime vuosina. Syitä valotettiin opiskelu- ja työpaikkojen tarjonnan vuoksi, palveluiden sekä sen eliittisyyden vuoksi. Juhana Vartiainen oli kaupungistumistumisen puolella ja sanoi asutuksen keskittymisen vaikuttavan kehitykseen myönteisesti. Näkemystään hän perusteli Suomalaisen väestön vähäisellä määrällä ja maalaisalueiden säilyttämisen vievän energiaa ja köyhyyttävän työttömyyden lisääntymisellä ja julkisien talouden heikentymisellä, jolloin myös koulutus- ja hoitojärjestelmät huononisivat, jos kuvitellaan, että keskittyminen vaikuttaisi kehitykseen myönteisesti. Aro valotti muuttovirtauksen kehitystä kartan avulla ja sanoi sensaation jatkuvan, ellei sitä pyrittäisi estämään yhteiskuntapoliittisin keinoin. Yksityi-yrittäjä- ja markkinointikonsultti Maria Norrlin-Asplund sanoi "En aio koskaan muuttaa kaupunkiin." Hänellä oli hyvät työskentelymahdollisuudet kotona, jota hän perusteli graafisen työn ja some ratkaisujen olevan varsin tietokonepainotteista hommaa. Peter Backa uskoi maaseudun säilyvän, jos toimenpiteitä ruettaisiin tekemään piakkoin ja nuoria muuttaisi maalle, koska ikääntyneet ihmiset eivät pystyisi kehittämään maaseutua väestönä. Hän sanoi maaseudulla olevan myös etuja massa- ja lähituotannon kilpailun myötä tulevaisuudessa, eli eettisillä valinnoilla voitaisiin vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan myönteisesti. Myös Hannu Katajamäki suosii politiikkaa, joka ottaa huomioon maan alueelliset erot. Kenneth Nordberg tutkii maaseudun innovaatiokehitystä. Hänen mielestään olisi tärkeää tukea pienyrityksiä esim. isompien organisaatioiden tukemista tuotekehittelyssä. Johanna Syren oli esimerkki Petolahdessa kasvaneesta tytöstä, joka muutti Helsinkiin opiskelemaan ja takaisin Petolahteen keräämään työkokemusta, mutta muutti takaisin Helsinkiin parempien työmahdollisuuksien perässä, vaikka olisi hänen kotipaikkakunnallaankin ollut töitä. Hänelle tärkeimmät kriteerit muuttoon olivat töiden lisäksi perhe, sukulaiset ja ystävät. Åge Mariussen, norjalaistutkija vertasi Suomea Norjaan osuuskuntien myötä ja siellä olevan väestön kehittyneisyyden tasavertaisemmaksi kuin Suomessa työpaikkojen laaja-alaisuuden takia. Ohjelmassa ohjattiin siis väestön muuttovirtauksen johtuvan yksilön valinnoista, haluaako juosta työn perässä vai rakastaako niitä työmahdollisuuksia, joita sijaitsee myös maalla.
Linkki uutiseen: http://www.hs.fi/talous/a1362364627028
Linkki uutiseen: http://www.hs.fi/talous/a1362364627028

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti