Prisma Studio: Varo luontoa! kertoo Suomen luonnon vaarallisimmista tappajista. Vähiten vaaralliseksi oli listattu suurpedot eli susi, karhu, ilves ja ahma. Vaikka ne pelottavat ihmisiä, viimeisen sadan vuoden aikana ainoastaan yksi ihminen on kuollut suurpedon tappamana, ja sekin oli pentujaan puolustava karhuemo. Listalla seuraavana olevat hirvieläimet eivät myöskään enää nykyään aiheuta paljon kuolemia autojen turvallisuuden kehittyessä. Kyykäärmeet ja punkitkaan eivät ole vaarallisimmasta päästä, sillä kyykäärmeet saattavat varoittaa puremalla mutta eivät välttämättä eritä myrkkyä, ja puutiaisten aiheuttamaan puutiaisaivokuumeeseen kuolemisen riski taas on noin yhden prosentin luokkaa. Siihen on Suomessa muutaman vuoden sisällä kuollut yksi ihminen.
Sienten aiheuttamaan myrkytykseen viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana on Suomessa kuollut kymmenen ihmistä. Myrkyllistä sientä tulee kuitenkin syödä noin sienen lakin kokoinen pala hengenvaaran saavuttamiseksi. Nykyään vakavampiakin sienimyrkytyksiä pystytään hoitamaan hyvin. Salamoihin, myrskyihin ja luonnonmullistuksiin kuoleminen on myös erittäin epätodennäköistä. Salamaniskuihin kuolee yksi ihminen vuodessa parissa, myrskyt aiheuttavat kuolemia vain satunnaisesti ja lumi- sekä maanvyöryissä on vuosien 1998-2012 aikana menehtynyt 13 suomalaista. Helteeseen on kuollut samalla aikavälillä viisi ihmistä, kun taas saunaan kuolee vuosittain noin 40 ihmistä. Kylmyyteen kuolee vuosittain noin 75 ihmistä, joista suurin osa on ollut avuttomassa tilassa, kuten päihteiden vaikutuksen alaisena tai eksyneenä luontoon.
Listan toiseksi vaarallisin tappaja on vesi. Vuosittain keskimäärin 100 ihmistä kuolee vesillä, noin puolet uidessa, puolet veneilemässä. Kylpyammeisiin ja uima-altaisiin hukkuu vuosittain noin kahdeksan ihmistä. Suomen ehdottomasti vaarallisin olento on kuitenkin ihminen. Toisen ihmisen takia kuolee joku noin joka kolmas päivä. Menehtymisen syy on usein verenvuoto, koska ihmiskeho on suojaton ulkoista väkivaltaa vastaan.
http://yle.fi/uutiset/punkkeja_on_suomessa_entista_enemman_ja_yha_pohjoisemmassa/7689372

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti