Ohjelmassa listataan kymmenen Suomen luonnon vaarallisinta tappajaa. Suomi on harvaan asuttu maa, siitä syystä Suomi on ihanteellinen paikka suurpedoille. Suomen suurpedot eivät ole tappaneet viimeisten sadan vuoden aikana kuin yhden ihmisen. Karhut välttelevät ihmisiä, mutta joskus voi tulla ikäviä kohtaamisia ihmisen ja karhun välillä. Metsässä vaarallisempi on ihminen.
Yhdeksänneksi listaan pääsi hirvi-eläimet, joihin lasketaan hirvi, poro ja peura. Yhteiskunnalisia korvauksia tuli viime vuonna jopa yli 50 miljoonaa euroa. Hirvejä pelätään kolarien takia, mutta kolarien määrä on laskenut, koska valot, tieturvaallisuus yms ovat parantuneet. Hirvi ei ole kuitenkaan liikenteessä merkittävä tappaja.
Kyykäärme tappoi viimeksi 1800-luvulla, joten sekin kuuluu listaan. Ilari Sääksjärvi kertoo, ettei kyy välttämättä käytä myrkyään joka kerta. Suomessa on puutiasten lisäksi myös taigapunkki, joka on hiukan ärhäkämpi. Yksi on kuollutkin sen aiheuttamaan puutiasaivokuumeeseen. Siihen kuoliminen on 1% luokkaa. Metsän antimien suhteen pitää olla tarkka, sillä viimeisten 40 vuoden aikana noin kymmenen ihmistä on kuollut sienien aiheuttamaan myrkkyyn. Useammin kuitenkin ihmiset kuolevat päihteisiin kuin sieniin.
Kuudes listan asia on salama. Sen iskeminen ihmiseen on hyvin epätodennäköistä, sillä Suomessa salama iskee 40 kilometrin kokoiselle alueelle kerran. Viidenneksi listalla mainitaan luonnonmullistukset.
Kaikkien muiden lisäksi myös kuumuus ja kylmyys tappavat ja neljänneksi mainittava asia on helle. Se on tappanut ihmisiä 1998-2012 välisenä aikana 5 henkilöä. Kehon lämpötilan noustessa yli 45 asteen solujen toiminta heikentyy. Ihminen kestää sitä muutamia tunteja. Useammat suomalaiset käyvät ainakin kerran viikossa saunassa, jonne kuolee enemmän ihmisiä kuin itse helteeseen.
Kylmyyteen Suomessa kuolee noin 75 ihmistä vuosittain. Usein änihin kuolemiin liittyy päihteet. Kehon lämpötilan laskeminen 32 asteeseen alkaa tajuttomuus, eikä ihminen itse pysty tuottamaan lämpöä.
Suomessa joka seitsemäs omistaa veneen. Se ei sinänsä ole yllättävää, koska Suomessa on paljon järviä. Vuosittain noin 100 henkilöä kuolee hukkumalla. Toiset uidessa ja toiset vesiliikenne onnettomuuksissa. Harvat ovat kuolleet uima-altaisiin. Listan ykkösenä vaarallisin tappaja on ihminen. Ihmisiä tapetaankin keskimäärin joka kolmas päivä. Lopuksi ohjelmassa keskustellaan ylipäätään luonnosta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti