perjantai 26. syyskuuta 2014

Kuulumisia kuluneelta viikolta



Elikkäs mullehan se viikkokatsaus vuoro napsahti heti näin alkukättelyssä, joten eihän siinä muu auta kun päivitellä luokkamme kuulumisia tänne blogiin. Nyt kun tämä runosuoni ei ihan parhaimmillaan pulppua niin kirjoitan ihan vaan ilmoitusluontoisesti miten viikko on sujunut ja mitä on tapahtunut.

Maanantainahan me saimme uuden oppilaan Sailan osaksi meidän ryhmää, muuten tuo maanantai kulki ihan rutiinin omaisesti alkaen orientaatio tunneilla, joissa opettelimme mm. Google Driven käyttöä ja päättyen iltapäivän OPO- tunteihin. Luokka oli melko hiljainen koko päivän, joten epäilemättä perinteinen maanantai masennus taisi painaa vähän kaikkia.


Lumen ja rännän murjomina tulimme sitten tiistaina kouluun, mutta urhoollisesti jatkoimme luokkalehden suunnittelua. Meillähän on käynnissä nyt sellainen lehti-projekti johon jokainen kirjoittaa minimissään muutaman sivun vapaa valintaisesta aiheesta. Opettelimme myös In Desingin käyttöä ja miten siinä luodaan esim. valmiita tekstipohjia.

 

Puolessa välissä viikkoa kaikilla oli jo sen verran tarmoa, että pystyimme päästämään luovat kykymme valloilleen kun vuorossa oli askartelua ja muovailua lyhyt animaatioiden kanssa.


Torstaina meillä oli kaikkien rakastamaa Cinema 4D:n käyttöä heti aamusta alkaen. Vähän ajan päästä meille kuitenki kerrottiin, että koneiden vaihdon vuoksi loppuu koulu jo ruokatauon kohdalla ja perjantai on kokonaan vapaa! 

Suhteellisen helpolla (no ainakin helpotetulla) viikolla selvisimme siis tällä kertaa. Opittiin paljon uutta ja nähtiin monenlaisia #taiteellisia näkemyksiä ;)
Mutta minullehan oli sitten vielä annettu haaste, jonka keksi edellinen kirjoittaja Saaga. Tehtävänanto kuului näin; Ota uljain kuva Varkaudesta mitä löytyy ja mielikuvituksen käyttö oli sallittua. No, tälläisenä Mikkelin tyttönä en vielä tätä Varkautta ihan läpikotaisin tunne, joten apua tarjosi kaikille rakas Google, johon hakusanaksi pistin "Varkauden nähtävyyksiä". Litania maisemia sieltä kyllä tuli, mutta halusin jotain erilaisempaa kuin perinteisen järvimaiseman tai Varkauden maamerkkinäkin tunnetun vesitornin. Päädyin sitten hetken "Uljas" sanaa maisteltuani siihen, että kohteen täytyy kuvastaa ns. rohkeutta, voimaa ja arvostusta. Sellaisen paikan löysin Pirtinniemen sankarihautausmaalta, jonne on pystytetty talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden muistoksi jyhkeä patsas. Mielestäni mitään uljaampaa tuskin onkaan kuin taistella kotimaansa puolesta ja siksi valitsinkin tämän kohteen.

PRO PATRIA-teksti tarkoittaa suomeksi; Isänmaan puolesta

Seuraavaksi kerron sen mikä kaikkia kiinnosti ehkä kaikkein eniten, eli kuka on seuraava kirjoittaja! Taakan harteilleen tällä kertaa saa... Enni! Ja haasteeksi annan ottaa kuvan, jossa on mahdollisimman monta eri väriä. Good luck!
Kirjoittajana toimi; Rose
26.9.2014


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti